Perheyritys Hedengrenin historia
Hedengren on perustamisestaan saakka edustanut vahvoja perheyrityksen arvoja. Toimimme toisia kunnioittaen, vastuullisena yhteiskunnan jäsenenä. Asiantuntijuus yhdistettynä jatkuvaan kehitykseen ja yksilöiden arvostamiseen on tehnyt meistä nykypäivänä arvostetun kumppanin.
Hedengrenin hallituksen puheenjohtajana toimii omistajasuvun kolmannen polven edustaja, Berndt Johansson.
Hedengren juhli 100-vuotista historiaa vuonna 2018
100 vuoden matka, joka mitataan asiakkaiden luottamuksella aina uudestaan.
Täynnä tapahtumia, tekoja yhteiskunnan ja ihmisten hyväksi.
Ratkaisuja asiantuntemuksella ja suurella sinivalkoisella sydämellä.
Hedengrenin historiaa
Yhtiön synty: 1918-1928
Kesäkuun 6. päivänä vuonna 1918 pitivät serkukset Jarl ja Walter Hedengren uuden osakeyhtiön perustamiskokouksen ja päättivät avata sähköliikkeen osoitteessa Antinkatu 15 nimellä Aktiebolaget J. Hedengren & C:o Osakeyhtiö. Liikeidea oli rohkeasti ”täydellinen palvelu sähköalalla”. Ensimmäiset liiketilat ovat edelleen olemassa (Lönnrotinkadun ja Fredrikinkadun kulmatalo).
Hedengrenin ensimmäiset toimitilat käsittivät 52 m² huoneiston ja vuoden kuluttua perustamisesta palveluksessa oli 7 henkilöä: perustajat, myymäläapulainen ja 4 asentajaa.
Ensimmäiset karikot olivat Hedengrenin serkuksille kohtalokkaat; maaliskuun 20. päivänä 1920 nuoren sähköliikkeen lunasti omistukseensa aiemmin vakuutusalalla työskennellyt Einar Johansson. Uusi omistaja ja ensimmäinen uuden Hedengrenin toimitusjohtaja säilytti yhtiön nimen, joka jo oli tullut maineikkaaksi.
Einar Johansson aloitti rohkeasti ”reklaamin” päivälehdissä ja selkeytti siten yrityksen liikeideaa. Tilaa asiakaspalvelulle oli vähän, mutta hyvin järjesteltynä se sisällytti runsaan tuotevalikoiman.
Vuoden 1922 alussa Suomen Sähkömekaaninen Korjauspaja, yritys jonne Einar Johansson oli keskittänyt kaikki asiakkaittensa myymälään tuomat korjaustyöt, siirtyi Hedengrenin omistukseen ja korjauspajan omistajasta Birger Lundell’ista tuli yhtiön vähemmistöosakas.
”Tulkaa myymäläämme tänään kello 7 ip. Saatte kuulla radiolähetyksiä Saksasta.” Näin otsikoitiin syksyllä 1924 julkaistu ilmoitus tarkoittaen jo uutta myymälätilaa Erottaja 2:ssa (Bensow’in talon tontti). Hedengren oli alkanut koota aikakauden hittituotteita – radioita – ja ”HEDE-radiokone” siirtyi historiaan ensimmäisenä suomalaisena radiomerkkinä! Erottajan toimitilat olivat jo 230 m² suuruiset ja kun 1928 saatiin piharakennuksesta 700 m² lisätilaa, oli tilan tarve jo vähäksi aikaa tyydytetty.
Vuonna 1926 palveluksessa oli jo 37 henkilöä, joista 22 oli asentajia. Uusiin haasteisiin, jotka mm. kasvava autoilu toi tullessaan, vastattiin solmimalla maahantuontisopimuksia, joista jotkut kestivät yli 7 vuosikymmentä! Einar Johanssonin ensimmäinen oma auto (v. 1930) oli merkkiä Ford Touring, vm. 1926.
Pula-aika ja sota: 1928-1948
Vuonna 1928 kääntyi lehti Hedengrenin historiassa sähköliikkeenä. Myymälä lopetettiin ja yhtiö keskittyi maahantuontiin ja toimimiseen tukkuliikkeenä. Siihen mennessä Hedengren oli harjoittanut kaikkia silloisia uusimpia myynnin edistämisen keinoja: ilmoittelun lisäksi oltiin mukana messuilla ja järjestettiin säännöllisesti tuote-esittelypäiviä. Näyteikkunoiden valaistuskilpailussa oli saatu tunnustus ja kunniakirja.
30-luvun alku oli pula-aikaa, mutta parempien vuosien airut kohosi Helsingin ylle: Hotelli Tornin rakennustyöt olivat käynnissä. Siitä tuli Suomen ensimmäinen täysin sähköistetty talo; missään ei käytetty puuta eikä edes kaasua. Hedengren oli valloittanut uuden toimialan: yhtiöstä tuli johtava sähköurakoitsija – ja Tornin avattua ovensa 19.3.1931 sen ensimmäinen suurtyö näkyi kaikkialla kaupungissa.
Flooran päivänä 13.5.1936 antoi Kauppa- ja teollisuusministeriö uudelle yhtiölle AB Elektrosignal-Sähkömerkki OY:lle (ESM) virallisen vahvistuksen. Sen ottivat vastaan toimitusjohtaja Einar Johansson ja ESMInä tunnetuksi tulevan yrityksen teknisenä johtajana aloittava Carl-Gustav von Schantz.
Alkuvuodesta 1938 valmistui ”Autopalatsi” (nyk. Tennispalatsi), jonne Hedengren muutti vuonna 1940 saaden lopulta toimitilaa 1.600 m². Sähkömerkki (ESMI) toimi samassa kiinteistössä 900 m²:n tiloissa.
Sotavuosina lähes kolmannes henkilöstöstä oli sotapalveluksessa Hedengrenin maksaessa kaikille ns. reserviläispalkan. Aika muovasi tuotantoa: tehtiin puukaasuttimien puhaltimia, releitä, käynnistysmoottoreita, jne.
Jälleenrakentamisen vuosikymmenet: 1948-1978
Toimitusjohtaja Einar Johansson nimitettiin kauppaneuvokseksi 15.10.1948.
Tennispalatsin, Fredrikinkatu 65, aikoina Hedengren lisäsi huomattavasti edustuksiaan. Tänään niin merkittävä turvallisuusryhmä sai alkunsa 50-luvun puolivälissä. Myös omien tuotteiden kehittämistä jatkettiin. Esim. Hedoy-moottorilämmittimien valmistus alkoi vuonna 1951.
Kodinkoneiden edustuksista, esim. pölynimureita (Electrolux) oli tuotu maahan jo vuodesta 1945. Vuonna 1952 muodostettiin oma erillinen ”talouskoneosasto”, jolle hankittiin tilat KY:n Espilän talosta.
Vuonna 1972 Hedengrenin jälleenmyyjien kautta myytäväksi imurimerkiksi tuli VOLTA, niin ikään Electrolux-tehtaan tuote. Electrolux säilyi nimenä imureilla, joita myytiin suoramyyntinä. Suoramyynti käynnistyi 1960.
Vuonna 1960 Hedengren muutti takaisin synnyinseudulleen, ns. Nordqvistin taloon Lönnrotinkatu 18:aan. Tilaa oli nyt 6.000 m². Muuton yhteydessä yhtiön nimi rekisteröitiin nykymuotoon OY HEDENGREN AB.
Einar Johansson kuoli 31.10.1961 69-vuotiaana. Hänen poikansa, DI Bror Johansson, joka isän valmentamana oli perehtynyt yhtiön johtamiseen, otti seuraavana päivänä ruorin vastaan.
”Oman toimitalon rakentaminen on keskeisenä osana Oy Hedengren Ab:n lähitulevaisuuden suunnitelmissa”. Näin kerrottiin STT:n välittämässä uutisessa vuonna 1968, jolloin yhtiö täytti 50 vuotta. Tytäryhtiö ESMI olikin jo vuonna 1963 ostanut vanhan tehdaskiinteistön Vulcan Oy:ltä, ”Vulcan’in mäestä” Lauttasaarentie 50:stä. Hedengrenin ja ESMIn yhteinen liikekiinteistö valmistui joulukuussa 1969. (Koska tontti oli kaavoitettu pienteollisuusalueeksi, oli toimitalon pakko olla rakenteeltaan sen mukainen.)
Nousukausi: 1978-1988
Vuonna 1978 siirtyi JVC Hedengrenin maahantuomien merkkien joukkoon ja videoboomin myötä sen myynti lähti ”hallitsemattomaan” nousuun. Sen seurauksena perustettiin 1983 uusi osastoryhmä kotielektroniikka. Yhtiöllä oli nyt viisi osastoryhmää: Sähkö- ja ammattielektroniikka, kodinkoneet, kotielektroniikka, ajoneuvohuolto ja teollisuustekniikka sekä akku-, korjaamo- ja huolto-osastoryhmä.
Toimitusjohtaja Bror Johansson nimitettiin kauppaneuvokseksi 8.7.1983.
1.1.1987 toimitusjohtajan tehtävät siirtyivät talousjohtajana toimineelle Björn ”Nalle” Lönnbergille ja ”BJ” eli Bror Johansson siirtyi eläkkeelle ja samalla päätoimiseksi hallituksen puheenjohtajaksi.
Toukokuussa 1987 solmittiin yrityskauppa, jonka seurauksena valaistusalan johtavista merkkituotteistaan tunnetun yhtiön, Oy Feldt Ab:n koko liiketoiminta siirtyi Hedengrenin omistukseen. Kauppa synnytti Hedengren Valaistuksena tunnetun yksikön, joka yhteistyössä eri alojen suunnittelijoiden kanssa luo näyttäviä tuloksia erilaisiin arkkitehtuurin, liike- ja kulttuurirakentamisen sekä yksityisen asumisen sisä- ja ulkovalaistuksen ratkaisuihin.
Vahvaa kasvua:1988-1993
Koko 80-luku oli vahvan kasvun kautta. Vuonna 1988 Hedengrenin täyttäessä 70 vuotta juhlittiin tapahtumaa suurin menoin Dipolissa, jonne henkilökunta kutsuttiin puolisoineen. Paikalla oli yli 600 henkilöä katselemassa räväkkää yhtiön historian esittelevää spektaakkelia, kuuntelemassa tuoreen toimitusjohtajan tervehdystä sekä illastamassa, tanssimassa ja toisiinsa tutustumassa.
Elokuun lopussa 1990 perustettiin mikrotietokoneisiin erikoistunut tytäryhtiö Oy Hedengren Data Ab. Yksikön päätuotteet olivat mikrotietokoneiden lisäksi niiden oheislaitteet sekä monitorit.
Lamavuodet 1991 – 1994 Hedengren kamppaili sisukkaasti – ja pysyi pinnalla. Yhtään miinusmerkkistä vuotta ei jouduttu näyttämään.
Hedengren otti 10.12.1991 allekirjoitetulla sopimuksella haltuunsa ESMIn osuuden Lauttasaaren kiinteistöstä.
Tammikuun alussa 1993 suoramyyntiyksikkö yhtiöitettiin ja siitä tuli uusi tytäryhtiö Oy Hedi Ab.
Vuodenvaihteessa 1993-94 solmitussa yrityskaupassa SLO Viestintä siirtyi Hedengrenin omistukseen ja siitä muodostettiin yhdessä ammattivideoryhmämme kanssa uusi tytäryhtiö, Oy HedCom Ab. HedCom on tällä hetkellä ammattivideon, ammattiaudion sekä näyttämöitä ja TV-studioita varten suunnitellun valaistustekniikan johtava maahantuoja ja kokonaistoimittaja.
75-vuotisjuhlia yhtiö ei kuitenkaan viettänyt 1993 koska – Bror Johanssonin sanojen mukaan – ”ei ole syytä yhden juhlia kansakunnan kärsiessä laman paineessa”. Hänen lupaamansa juhlat pidettiin sitten paremmin sopivana hetkenä eli 27. päivänä syyskuuta 1995. Juhlimaan kutsuttiin jälleen kaikki hedengreniläiset puolisoineen, tällä kerralla uuteen Kansallisoopperaan nauttimaan Straussin ”Lepakko”-operetista ja esityksen jälkeisestä illallisesta.
Vuonna 1993 perustettiin Tallinnaan tytäryhtiö AS Hedengren Eesti edistämään vientiä Baltian maihin.
Hedengren perusti vuonna 1993 Pietariin myyntikonttorin, josta v. 1996 muodostettiin tytäryhtiö AO HedTech hoitamaan vientiä Venäjälle.
Toimialojen synty: 1993-1998
Alkuvuonna 1995 Hedengren myi omistamansa osuuden Oy Esmi Ab:n osakkeista.
Huhtikuussa 1996 Oy Hedi Ab:n suoramyynti-imurin merkiksi tuli LUX. Tällä nimellä sitä myydään maailmanlaajuisesti, yli 35 maassa.
Maaliskuussa 1997 Hedengrenin laatujärjestelmän kehittäminen täytti ISO 9002 standardin tason. Tarkastuksen jälkeen FIMKO Oy myönsi yhtiölle siitä virallisen sertifikaatin.
Huhtikuussa 1997 Turvatekniikan keskus (TUKES) teki päätöksen EU-lain mukaisen sähköurakoitsijan varmennusoikeuden antamiseksi Hedengrenille. Päätös on ensimmäinen suomalaiselle sähköurakoitsijalle myönnetty uuden turvallisuusasetuksen mukainen varmennusoikeus.
Vuonna 1997 Hedengrenistä tuli ATK-yhtiö Tositieto Oy – Realdata Ab:n 100-prosenttinen omistaja. Osaomistaja yhtiö oli jo vuodesta 1977, ensin yhdessä Hufvudstadsbladetin ja Tilgmann Oy:n kanssa, sittemmin Hbl:n ohella toisena omistajana.
Neljässä vaiheessa rakennettu logistiikkakeskuksemme Kauklahden varasto laajeni (toistaiseksi) lopullisiin ”neljänsiin” mittoihinsa joulukuussa 1997.
Vuoden vaihteessa 1997-98 Hedengren keskittyi toimialarationalisoinnin seurauksena selvemmin elektroniikkaan ja sähkötekniikkaan. Ajoneuvohuolto ja teollisuustekniikka toimiala lopetettiin ja työkalujen markkinointi siirtyi ”sähköpuolelle”. Yhtiöllä oli vuoden 1998 alussa kolme tasavahvaa toimialaa: Sähkö- ja teollisuustekniikka, ammattielektroniikka ja asennus sekä kodintekniikka.
Uudelle vuosituhannelle: 1998-2008
1.3.1999 toteutettiin omistajasuvussa sukupolvenvaihdos. Kauppaneuvos Bror Johansson luovutti hallituksen puheenjohtajuuden kolmannen polven edustajalle KTM Berndt Johanssonille, joka ryhtyi hoitamaan tehtävää päätoimisesti.
Samana vuonna Oy Hedengren Ab:sta tehtiin konsernin yhteisistä toiminnoista vastaava emoyhtiö. Sen toimitusjohtajaksi nimitettiin talousjohtaja KTM Jörg Robertz pitkäaikaisen toimitusjohtajan Björn Lönnbergin siirtyessä eläkkeelle. Toimialoista muodostettiin tytäryhtiöt Oy Hedtec Ab, Oy Hedpro Ab ja Oy Hedoy Ab.
Maailmantalouden epävarmuus varjosti uuden vuosituhannen alkua ja talouskasvu Euroopassa oli hidasta. Tästä huolimatta Hedengren kykeni parantamaan tulostaan ja omavaraisuuttaan.
Mittavat projektitoimitukset, kodintekniikan kysynnän virkistyminen ja oman toiminnan kehittäminen siivittivät liikevaihdon jälleen kasvuun.
Vuonna 2005 turvaliiketoiminnot laajensivat turvavalojärjestelmiin (Oy Neptolux Ab) sekä turvalaitekomponenttien verkkopohjaiseen kaupankäyntiin (Oy Neptosec Ab).
2006 perustettiin oma toimisto Tukholmaan edistämään yhä kasvavaa turvaliiketoimintaa.
Keväällä 2007 konserni selkeytti rakennettaan ryhmittämällä liiketoimintansa neljään toimialaan, jotka ovat Kodintekniikka, Talotekniikka, Turvallisuustekniikka sekä AV- ja broadcast-tekniikka.
Vuonna 2008 Hedengreniläiset viettivät 90. juhlavuottaan työn merkeissä sitoutuneena rakentamaan menestyksekästä satavuotista Hedengreniä. Yhtiön nykyiset vahvat toimialat laajentavat tarjontaansa ja syventävät asiakassuhteitaan kotimaassa ja kansainvälisesti.
Määrätietoisilla toimilla eteenpäin, 2009-2018
Vuonna 2009 finanssikriisi levisi ympäri maailmaa. Hedengrenillä määrätietoiset toimet kuitenkin purivat vaikeassa markkinatilanteessa. Yli 400 tavarantoimittajan lisäksi tuotiin markkinoille uusia päämiestuotteita ja omaa tuotekehitystä jatkettiin.
Vaikka finanssikriisi vaikutti vielä vuonna 2010, Hedengrenillä pitkäjänteinen työ kannatti ja yhtiön jokainen toimiala teki voitollisen tuloksen. Yhtiön hallitus päätti aloittaa Lauttasaaren toimitilojen mittavan uudistuksen ja nykyaikaistamisen.
Vuoden 2011 kohokohtia olivat Hedtecin saama toimittajapalkinto pitkäaikaiselta ruotsalaiselta päämieheltä Fricolta, Securityn verkkokaupan uudistaminen sekä rajapyykki Hedengren Directin suoramyyntihistoriassa, kun Suomessa ylitettiin 550 000 myydyn pölynimurin raja.
Liiketoiminta jatkoi kasvu-uralla vuonna 2012. Vuoden lopussa julkaistiin yrityskauppa, minkä jälkeen Hedengrenillä oli tytäryhtiöt Ruotsin ja Viron lisäksi myös Norjassa.
Vuoden 2013 panostettiin palvelukokemuksen sujuvoittamiseen: muun muassa uudet verkkosivut avattiin ja sähköinen laskutus otettiin käyttöön. Lauttasaaren toimitalon peruskorjaus valmistui.
Vuonna 2014 aloitettiin toiminnanohjausjärjestelmän uudistus, jonka tavoitteena oli korvata useita vanhoja järjestelmiä ja tehostaa toimintaa.
Vuonna 2015 Hedengrenin hallituksen jäseniksi kutsuttiin DI Henrik Eklund, KTM Lars Husberg ja DI Lars Wiberg. Jäseninä jatkoivat Berndt Johansson puheenjohtajana, arkkitehti Kenneth Lundell sekä DI Ralf Sohlström. Marek Hintze nimitettiin Oy Hedengren Ab:n toimitusjohtajaksi 1.4.2015 alkaen.
Yksi vuoden 2016 huippuhetkiä oli Hedengren-koulun eli Lauttasaaren ala-asteen koulutilojen avautuminen Hedengrenin kiinteistössä. Toimialoina jatkoivat tytäryrityksen Oy Hedengren Security Ab, Oy Hectec Ab ja Oy Hedengren Direct Ab.
Prinssi William vieraili Hedengren-koulussa marraskuussa 2017.
Liiketoimintojen yhteistyötä tiivistetään. Hedengren juhlii 100-vuotista historiaa yhdessä omistajien, työntekijöiden ja asiakkaiden kanssa.